torstai 22. syyskuuta 2011

Ryhmätyömaalaus

Ensimmäinen työmme oli ryhmätyömaalaus jossa pareittain tai kolmestaan teimme taideteoksen jossa kaikki saivat tehdä tasapuolisesti omaa näkemystään teoksesta. Keskustelimme ensimmäisillä tunneilla taiteen määritelmästä ja tulimme siihen tulokseen että taidetta on vaikea määritellä koska se muuttuu koko ajan!

Lähdimme tekemään työtä niin, että opettaja antoi aiheen ja piti piirtää niin paljon kuvia siihen aiheeseen liittyen tietyssä ajassa. Ne kuvat mitä papereistamme löytyi niin ne loistivat myös oikeassa teoksessa. Työmme oli aivan loistava koska käytimme siihen paljon aikaa ja vaivaa. Ryhmähenki oli täydellinen. Maalauksen teemana oli käyttää erilaisia värimalleja jotka sopivat työhön. Meidän työhön valitsimme vastavärit.

1 kommentti:

  1. Yhteistyötänne haittasi tässä vähän se, että joka kerta melkein joku ryhmästänne puuttui. Lopputuloksesta tuli kuitenkin veikeä ja mielenkiintoinen. Yleisesti ajatellen minulle jäi mielikuva, ettet ollut oikein innolla mukana kurssilla: nuokuit teoriaosuudet ja motivaatio ei tuntunut olevan ihan kohdillaan.. Oliko sinulla epämukavia kokemuksia aiemmilta kouluajoilta kuviksesta vai eikö aihe vain kiinnostanut? Vähän sellainen kiirehtimisen vaikutelma jäi kohdaltasi minulle mieleen.. Ihan kelpo töitä sait lopulta kuitenkin aikaan, tosin maalauksesta jäi myös hätäinen vaikutelma, vaikka värit ja sommittelu ovatkin onnistuneita työssäsi. Yhteistyönne ryhmämaalauksessa näytti kyllä sujuvan hyvin, kuten itsekin mainitsit.

    VastaaPoista